Uutiset

Sportyfeel Finntriathlon 2015

27.08.2015

Triathlonkausi 2015 on lopussa Finntriathloneiden osalta. Haluamme lämpimästi kiittää kaikkia tapahtumiin osallistuneita triathleetteja. Me luomme puitteet, mutta te teette tapahtuman. Yhtä suuren kiitoksen ansaitsevat niin yleisö, perheenjäsenet ja huoltajat kuin talkootyössä mukana olleet sekä yhteistyökumppanit.

Vuosi oli monella tapaa erityinen. Teimme kaikilla kilpailupaikkakunnilla uudet osallistujaennätykset ja otimme mukaan yhden uuden kilpailun, Extreme Finntriathlon Levin ja järjestimme ensimmäisen täysmatkan kilpailun uudella organisaatiolla (Joroisissa on järjestetty täyden matkan EM-kilpailut 1980-luvulla). Saamamme palautteen perusteella uskomme, että triathlonkesä 2015 oli myös monille osallistujille erityinen ja tarjosi niin onnistumisia kuin haasteitakin.

Upea Finntriathlon-yhteisömme on jakanut ahkerasti kuvia ja päivityksiä somessa. Pimenevinä syysiltoina kannattaa palata kesän fiiliksiin ja hakea somesta hastageilla #finntriathlon #kerääkokosarja #suomenparastriathlonkesä

Ja kannattaa jakaa kuvia ja päivityksiä edelleen omasta harjoittelusta kohti vuoden 2016 tapahtumia

Keräsimme jokaisen kilpailun jälkeen osallistujilta palautetta tapahtumista. Vastausprosentit olivat huikeita ja haluamme kiittää jokaista palautteen antajaa arvokkaasta osallistumisesta tapahtumien kehittämiseen. Arvostamme yhtälailla risuja kuin ruusujakin ja lupaamme ottaa parannusehdotukset huomioon tapahtumia suunnitellessa.