Taistelupari

Toisenlainen humala

On taas se aika vuodesta. Pimeää, kylmää ja märkää, marraskuun parasta antia. Kesän kilpailuista on ikuisuus, ylimenokaudesta ei ole enää apua, sekin on ohi. Töissä on kiire ja kahden tunnin pyörälenkki pimeässä ja märässä tuntuu yhtä houkuttelevalta kuin kaksi tuntia sisällä. Silmäpussit roikkuvat polvissa ja kuulen valittavani kaikenlaista. Pikkujoulukausi, hyvä syy irrotella. Ei tässä kai muu auta. Päätän ottaa kunnon humalan, endorfiihumalan.

image3

Ei ole väliä, teenkö sen uiden, pyörällä tai juosten. Päätän lähteä altaaseen, pitäisi uida pk:ta, mutta nyt ei auta. Päätän paukuttaa kaksisatasia, ne toimii aina ja nopeasti. Aloitan rauhassa, jotta pystyn nautiskelemaan muutaman enemmän. Happo alkaa hiipiä ja olo on mitä mahtavin, saan hengittää kunnolla. Nousen altaan reunalle ja nostan kädet pystyyn. Myönnän kaiken, olen Susanna, endorfiinin käyttäjä.

image6

Se oli lipsahdus altaassa. Pitkään pystyin olemaan ilman, pysyin hapottomalla linjalla. Jäin kiinni endorfiinin käytöstä, en heti myöntänyt tai ehkä huomannut itsekään, sitä oli jatkunut jo niin kauan. Testeissä näkyi, että on menty liikaa ja liian kovaa. Syksyn olen joutunut karttamaan tehoja ja happoja, mutta myönnän kyllä ajoittaiset lipsahdukset. Joulukuu lähestyy ja kaikki näyttää paremmalta. Olen malttanut, myöntänyt, lipsunut ja tehnyt kaiken mahdollisen, mitä oppikirjojen mukaan vaaditaan riippuvuuden voittamiseksi. Lumen tulo tuo tietysti omat haasteensa, suksilla lipsuu herkästi nautinnon puolelle.

 

Me triathlonistit olemme siinä mielessä etuoikeutettuja, että meillä on kolme lajia, joiden parissa pöllyttää mielihyvähormoneja. Kehon oma lääke. Sen voi saavuttaa myös nauramalla makeasti tai tietysti rakastelemalla. Mikään ei kuulosta huonolta vaihtoehdolta. Joten jos arki painaa ja pikkujouluista tuli vain morkkista, otetaan ne toisenlaiset humalat, endorfiinihumalat.

image4

Susanna